

"Aloitin kuvaamaan dokumenttielokuvaa ukkini voimisteluporukasta. Paskat minä sitä valmiiksi saan, mutta onpahan pöytälaatikkoon täytettä."
Tällaiset sanat lausuin ystävälleni vuonna 2023. Olin juuri ostanut ensimmäisen kamerani videotuotantoa varten ja olin täysin kujalla siitä, miten minkäkin asetuksen pitäisi olla.
Haave dokumenttielokuvan tekemisestä oli kulkenut mukanani jo nuoresta lähtien. Nyt se oli viimein konkretisoitumassa. Teknisen osaamisen puutteesta huolimatta aihe tuntui merkitykselliseltä, mikä madalsi huomattavasti kynnystä aloittaa. Aiheena oli oma ukkini.
Ukki, liikunnan merkitys ja yhteisöllisyys. Kaikki nämä yhdistyivät Kuopion Voimistelu-Veikkojen senioriryhmässä, jota ukkini valmentaa. Päätin ottaa härkää sarvista.
Muistan yhä, kun kävelin vuonna 2023 ensimmäistä kertaa kamerani kanssa senioriryhmän harjoituksiin Kuopio-hallille. Olin täynnä intoa, vaikka en oikein tiennyt, mitä tehdä. Painoin REC-napin pohjaan, pysyin hiljaa ja annoin tilanteiden viedä.
Kolme vuotta myöhemmin, vuonna 2026, istun kirjoittamassa tätä tekstiä.
Dokumenttielokuvaani on esitetty elokuvateatterissa täydelle salille. Sen ympärille edistetään hanketta, jonka tavoitteena on lisätä ikäihmisten liikunta-aktiivisuutta. Videot ja somejulkaisut ovat keränneet satojatuhansia katselukertoja. Kuinka dokumentti on auttanut löytämään liikkumisen ilon ja ukkini tarina antanut voimaa vaikeissa elämäntilanteissa kamppailemiseen.
Kolme vuotta sitten aloittaessani en tiennyt, saisinko dokumenttia koskaan valmiiksi.
Aloitin silti.


